Syksyn satumaa

Syksy saapuu, kuin vanhus se hymyilee, lauleli Juice Leskinen aikanaan.Tämä syksy on ollut armollinen ilmojen puolesta ja sitä kautta ajatellen vanhuksen hymy on ollut syvä ja pitkä. Yleensä ottaen rakastan alkusyksyä, mutta vihaan lokakuun ja maaliskuun välistä aikaa. Tänä vuonna en tiedä onko tuo Pariisin matka kantanut, kun en koe olevani niin synkkä ja ahdistunut kuin yleensä. Toki syksy aina oman melankoliansa tuo tullessaan ja vaatii pysähtymään, katselemaan ympärille ja hiljentämään vauhtia. Hiljentämisen taito onkin äärimmäisen tärkeä kun tekee töitä psyykkisesti oireilevien ihmisten parissa ja kotona pyörii neljä eri-ikäistä lasta, mies, koira ja kissa. Itse nautin äärettömän paljon näistä vuorotyön sallimista arkivapaista, jolloin koti on hiljainen, vaikka tänään toisaalta esikoisellani on taksvärkkipäivä , jota hän viettelee täällä seuranani.

Vapaa-aika kuluu paljon kuopuksen jalkapalloharrastuksen parissa, kun molemmat teemme seurassa vapaaehtoistyötä. Lisäksi kuopuksella on pianonsoitto- ja kuorolauluesityksiä, joten hiljainen vapaa-aika käy vähiin. Töissä myös myös ollut kohtalaisen haastavaa viime viikot, joten mehut on usein puristettu jo ennen kotiintuloa.

Hiljentyminen voi olla täydellistä hiljaisuutta, pohtimista, rauhallisen musiikin kuuntelua, koiran kanssa lenkkeilyä tai vaikka lukemista. Pääasia että saa hetken omaa aikaa, ilman toiveita tai vaatimuksia, kiirettä sekä meteliä.

Tultuani Pariisista 24.9 aloin kuvaamaan syksyn etenemistä. Tästä on nyt reilu kuukausi ja näin se on edennyt:


                          Syyskuun lopussa ruusut tekivät uutta nuppukierrosta, kun ilma oli niin lämmin.

                                                Ruska alkoi pikkuhiljaa vallata lehvästöä,

                                                       mutta vielä oli kohtalaisen vehreää.

                                                    Lokakuun alku kellastutti lehtiä lisää,

                                                  ja pudotti niitä maahan,

                                                   valtavia määriä.

                                     Ohut kerros ensilunta iskeytyi maahan lokakuun puolessa välissä,

                                          ja vei sitten lopulta lähes kaiken mukanaan,

                                         jättäen jälkeensä tyhjän ja karun maiseman.

Syksyllä on pakottava tarve myös luoda jotain. Itselläni aika kuluu paljon tuon suuren kirjontaprosessin kanssa, mutta yritän myös välillä ehtiä neulomaan.

Kaikki tehty erilaisista nallelangoista.

Sitten tämän suuren haaveeni, toiveeni ja luomukseni eteneminen, eli kirjottavat unensieppariverhot:

Leipomisprojektiksi valikoitui karjalanpiirakat. Ulkonäössä on ehkä vielä hiomista, mutta maku oli täydellinen.

Kesän mintut piti myös kerätä kuivamaan, jotta talven aikana voi nauttia minttuteestä:

Pikkuhiljaa on pakko alkaa keskittymään tulevaan jouluun ja pohtia mitä taasen keksisi lahjaksi ja mitä tekisi itse. Joulu on ihanaa aikaa, mutta nykyään sen kaupallistuminen ja asioiden kiireistyminen, on vienyt siitä jotain syvempää pois. Aattoyön kirkko on se paikka, jossa voi vihdoin keskittyä olennaiseen, kun urut kajahtaa hiljaisessa yössä. No ennen sitä kuitenkin on vielä paljon paljon kaikkea turhaa säätöä, josta pitäisi selviytyä.

Lopuksi vielä kunnianosoitus upealle taiteilijalle ja kappaleelle:

R.I.P Lou Reed 1942-2013