torstai 3. marraskuuta 2016

Satumetsän taikaa

Syksy on kääntynyt jo synkemmälle jaksolle ja itse asiassa ensilumi satoi maahan eilen. Tämä on se vuoden aika, kun ihmisen jaksaminen on sitä vähäisintä kaikesta. Onneksi on työ jossa tulee väkisinkin ulkoiltua. Vähäsateinen tämä syksy on kuitenkin ollut, mikä on motivoinut siirtymään peiton altakin vapaaehtoisesti välillä jonnekin. Tallinnan laivalla tuli käytyä nuorison valvojana JVG:tä katsomassa ja nyt tulevana lauantaina olisi vuorossa elämäni ensimmäiset Halloween-jihlat, ihan näin aikuisille. Mitä siitäkin sitten mahtaa tulla, niin aika näyttää. Noidaksi aion pukeutua, mikä on jotenkin luontevaa, koska omistan takapuoleen saakka pitkät, mustat hiukset.

Uusi työ ja uudet vastuut ovat vaatineet veronsa, vaikka kaikki onkin sujunut suhteellisen hyvin. Kuitenkin olen vihdoin tässä iässä löytänyt tuon voimaannuttavan ihmepaikan nimeltä metsä. Ihan niinkuin yhtäkkiä voisi palata lapsuuden maailmaan ja nähdä metsän luovuutta ja mielikuvitusta rikastavan taikamaisen vaikutuksen. Ehkä se onkin näin. Kun maailma liikaa kasvattaa, tarvitsee paikan, jossa sisäinen lapsi saa leikkiä. Onneksi nämä lyhyet metsäretket ovat mahdollisia niin työn, kuin vapaa-ajankin puitteissa. Asumme vielä onneksemme kilometrin päässä suojellusta metsäalueesta, jossa vanhat puut, kivet ja kannot kertovat tarinoitaan. Seuraavat kuvat eivät ole sieltä, mutta muualta otettuja luonnonkauniita maamerkkejä ja maisemia.







. Satumaailmassa voi kohdata ilot, surut, pelot, sekä itsensä ylittämisen, rohkeuden ja sen mukana tulevan voimantunteen. Siellä ei ole ahdistavia rajoitteita, ohjeita eikä suosituksia. Kaikki on mahdollista, mitä ikinä siellä haluaakaan kohdata. Peikkokivet ja menninkäisen kolot ovat mahtava näyttämö tällaiselle reissulle satumaailmaan, niin lapselle, kuin aikuisellekin.

Satukansa saa myös inspiraationsa metsästä. Keijuja, metsäntonttu, maahisvanhus, sekä pakkasakka ovat jo löytäneet tiensä kotiimme. Nyt vuoron sai merenneito. Merenneidon värimaailma on saanut vaikutteita metsäretkiltäni.


Muuten käsityöt ovat sujuneet jonkun purkin päälystämisen, kortin teon ja pakkopullasukkien kutomisen parissa.

Mosaiikkikurssilla sain kuitenkin vihdoin, huolimatta muutamasta poissaolo kerrasta, elämäni ensimmäisen mosaiikkityön liimatuksi .Ensi viikolla vuorossa on sitten saumaus.


Koskaan ei ehdi haaveilla ja kuvitella tarpeeksi. Koskaan ei myöskään ehdi tekemään tarpeeksi noita erilaisia käsitöitä, ei ainakaan niin paljon kuin haluaisi. Elämä on kuitenkin työssäkäyvälle perheelliselle rajallista. Täytyy kuitenkin osata ottaa se pieni inspiraation hetki vastaan, mikä tarjoutuu vaikka työmatka maisemien katsomisesta uusin silmin, eri päivinä. Voi olla että juuri sieltä löytyy se voima, viisaus, intohimo tai ilo, mitä sillä hetkellä tarvitset. Satuillaan siis jatkossakin.



”Kauneimmat asiat elämässä eivät ole nähtävissä. Ne ovat tunnettavissa sydämellä.” — Antoine de Saint-Exupery, Pikku Prinssi