tiistai 9. huhtikuuta 2013

Irtiottoja

Missä olet kevät, sinä joka toivon luot tulevasta? Lunta riittää vaikka kohta ollaan huhtikuun puolessa välissä. Onneksi edes aurinko paistaa.


Kävin katsomassa Studio Pasilassa tuon Kiviä Taskussa esityksen ja en usko että olen koskaan aiemmin teatterissa nauranut yhtä makeasti. Suosalo ja Nuojua ovat niin rautaisia ammattilaisia, jotka osaavat sopivassa kohdassa improvisoida todella upeasti. Ei se mikään ihme että näytelmä myy vuosi toisensa jälkeen kaikki näytökset loppuun. Ei tainnut olla yhtään tyhjää paikkaa meidänkään esityksessä. 

Tuo irtiottoja otsikko syntyy lähinnä omasta tarpeestani viettää aivan omaa aikaa. Kun viettää lasten kanssa aikaa niin töissä kun kotona ja nyt vielä kaksi vuotta ilman lomia (siis töistä), niin tarve yksinäisyyteen ja hiljaisuuteen on hetkittäin valtava. Samalla itselläni on kai menossa jonkinnäköinen ikäkriisi, seuraavien pyöreiden lähestyessä kesällä. Joku välitilinpäätös aika kai tämä lienee, kun kirjastosta kantaa Santiago de Compostelan pyhiinvaelluskertomuksia ja kartalta katselee reittejä. Vielä vuosiin tuo vaellus ei ole mahdollista, mutta haaveita pitää olla tai elämänilo haihtuu pois.







Löysin jostain kätköistä myös vanhan betonityön, jota en ollut edes vielä irroittanut muotista. Tällainen se on:



Lisäsin siihen sitten vielä pari betonikakkua irtonaisina:


Samaan aikaan täytyy työstää tietysti noita pitkäaikaisprojekteja, kuten nämä isoäidin neliöt, joista on tarkoitus tulla tyttärelle päiväpeitto jossain vaiheessa:


Tämän hetkinen kirjavalinta on Paolo Coelhon :Alef. Se taitaa olla viimeinen meidän kirjastosta löytyvä Coelho, joka on vielä lukematta. Sen jälkeen vuoroon pääsee siis nuo Compostelan kirjat.

Kevään jatko kulkee työhön sisältyvän koulutuksen, työarjen ja lasten arkitouhujen parissa. Futiskenttä on ahkerasti käytössä uuden ulkopelikauden alettua ja suuri osa viikonloppuvapaista kuluukin siellä. Toivottavasti aikaa riittää myös tuolle luovalle toiminnalle, koska se tuntuu tällä hetkellä olevan se mikä kantaa päivästä toiseen. Nuoruudessa oli tärkeää kuunnella ihmisiä ja heidän tarinoitaan, toki se on tärkeää vieläkin. Ja olen saanutkin osallistua kuuntelemalla useiden ihmisten elämään, niiden iloihin, suruihin ja kipeämpiin kohtiin. Nyt toivoisin että jossain vaiheessa olisin valmis sitomaan noita tarinoita yhteen, joko kirjoittamalla, maalaamalla tai jollain muulla tavalla. Kaikki tarinat ovat erilaisia ja niissä on arvokasta sisältöä, oli sitten kyseessä pankinjohtaja tai metsänmies. Ajattelin laittaa tähän loppuun linkin tarinasta, joka sopii omiin viimeisiin maalausaiheisiini ja joka samalla kohtaa jossain määrin omaa tarinaani:

Eli kyseessä on Mikko Kuustosen kappale: Jerusalemiin