lauantai 4. syyskuuta 2021

Itä-Suomessa tuulee

Edellisen viikon lomareissu Itä-Suomessa lähti käyntiin Heinäveden kesämökiltä. Käymme kesämökillä joka kesä, ja se on yksi lempipaikoistani maailmassa. Mökki on lähellä Kerman kanavaa, joka on yksi Heinäveden reitin kanavista. Reitti on kulkenut kanavan läpi vuodesta 1906. Nyt Kuopio- Savonlinnareitille osunut Heinäveden reitti on toistaiseksi lakkautettu vuodesta 2021. Surullista, että moni niin kauan historiassa ollut asia, tuntuu tänä päivänä lakkaavan vaan olemasta erinnäisistä syistä. En tiedä, mikä tämän laukkauttamispäätöksen takana on, mutta useimmiten kyseessä on raha ja kannattavuus. Kerman kanavan lisäksi reitin varrella on Karvion kanava, Vihovuonteen kanava ja Vilpalan kanava. Lisäksi mahatava nähtävyys on myös luostareiden kupeessa oleva Varistaipaleen kanava, joka on suomen korkein kanava. Heinäveden mökillä olemisen koen aina rauhoittavaksi ja luovuutta lisääväksi kokemukseksi. Ilman turhia mukavuuksia olo, maadoittaa meidät jotenkin perusjuurillemme. Lisäksi kauniit maisemat, kolmen kosken pauhu ja raikas järvi-ilmasto lisää luovuutta. Tällä lomalla ilmat eivät suosineet mökillä oloa, vaan sadetta riitti kolmelle neljästä päivästä, jonka mökillä vietimme.
Heinävedellä on paljon kaunista nähtävää, joista lisää sivulla: https://www.visitheinavesi.com/ Mökiltä teimme retken yhdeksi Savon seitsemästä ihmeestä kutsutulle Orinoron rotkolle. Orinoron rotko sijaitsee Leppävirralla Soisalon saaressa, Mustinmäessä. Rotkon pohjalla pulppuaa lähde ja lunta ja jäätä, löytyy pohjalta vielä kesäkuussakin. Nyt elokuussa lumet ja jäät olivat sulaneet, mutta kosteus rotkon pohjalla oli läpi tunkevaa. Kaiku, joka puheesta lähti tuolla rotkon pohjalla, kuulosti mystiseltä ja maagiselta, etenkin yhdistyessä valtaviin seinämiin ympärillä, ja omaan pienuuden kokemukseen keskellä metsää ja syvässä rotkossa. Rotkolta pääsi järven rannalla olevalle laavupaikalle grillaamaan makkaraa.
Lisää tietoa Orinoron luontopolusta löytyy sivulta: http://visitleppavirta.fi/fi/palvelu/orinoron-rotko Viidentenä päivänä oli aika siirtyä syvemmälle Pohjois-Karjalaan, eli Kolin kansallispuistoon. Kolin vaarat ovat lähes 2 miljardia vuotta vanhan vuorijonon Karelidien jäänteitä. Kolilta löytyy merkkejä metsästelemällä ja keräilemällä eläneistä ihmisistä, jo vuosilta 8000-1900 eaa. Pysyvä asutus kansallispuiston alueelle on tullut 1700-luvulla jaa.Koli on inspiroinut maisemillaan useita taiteilijoita, kuten kirjailija Juhani Ahoa, taidemaalari Eero Järnefeltiä, ja Pekka Halosta. Kolilla sijaitsee lähekkäin kolme huippua, Ukko-Koli, Akka-Koli ja Paha-Koli.
Lisää kolin luonnosta voi lukea sivustolta: https://www.luontoon.fi/koli Kolilta lähdettyämme yövyimme Joensuussa Hotelli Juliessa. Perussiisti Hotelli, joka toi muistoja menneiltä hotellien kulta-ajoilta. Palveluita oli rutkasti, vaikka hotellilla oli hiljaista. Muutamama asiakas meidän lisäksi ja ravintolassa koko iltana ehkä neljä tai viisi. No ei tarvinnut turvaväleistä huolehtia. Joensuusta siirryimme vielä Jyväskylään pariksi päiväksi. Jyväskylässä lomailu jäi lähinnä lepolomaksi, mieheni satutettua polvensa tuolla Orinorolla. Jyväskylän jälkeen suuntasimme kotiin Hämeenlinnaan ja aamulla oli aika lähteä Hyvinkäälle auttamaan poikaani siivoamisessa, kun tämä oli seuraavana päivänä muuttamassa. Nyt siis vaan seuraavia seikkailuja odottelemaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti