perjantai 22. tammikuuta 2016

Riittäisikö jo pakkaset?

Pitkästä aikaa kunnon pakkastalvi. Joku sanoo todennäköisesti että lopeta valittaminen, mutta vuosi vuodelta syksyt ja talvet käy rankemmiksi. Syksyllä alkaa alavireys ja talvella läsnä on pääasiassa kiukku.
Kuluva vuosi tuo paljon muutoksia mukanaan ja yksi niistä on tuo työpaikan vaihto. Olen vuosia kulkenut vuorotöissä niin että matkoihin menee melkeen neljä tuntia päivässä ja nyt mitta alkaa niin itselläni kun perheelläni olevan tätä asiaa kohtaan loppu.Väsymys valtaa alaa jatkuvasti enemmän ja enemmän ja ajoittain tuntuu että tuohon kesään on vielä ikuisuus. Lupasin kuitenkin hoitaa pestini kesään saakka, joten sitten kohti uusia tuulia ja toivottavasti myös aikaa perheelle ja omille mukaville asioille.
Yksi positiivisista asioista alkuvuodesta on ostamamme uusi auto. Tosin tuota joutui odottamaan puolitoista kuukautta yliaikaa, kun kuljetus ei ollut aikataulussa. Uusi auto kuluttaa huomattavasti vähemmän ja nyt on taas mahdollista kierrellä lähialueiden kirpputoreja yms. Tässä tämä jääkahvin värinen hankintamme:

Käsityöharrastusta olen yrittänyt elvyttää pienessä mittakaavassa. Suurin ongelma on edelleen tuo ajan puute. Itselleni tein lapaset:

Huovuttaminen on on ollut ehkä se pääasiallinen juttu tässä lähiaikoina. Tässä pari erilaista keiju-yritelmää. Toisen tein töissä ja toisen kotona.


ja piti vielä yksi kukkanenkin huovuttaa:

Keittiöön halusin myös jotain itse tekemääni. Nämä patalaput on ensin neulahuovutettu ja sitten käytetty pesukoneessa:


Vihdoin ja viimein alkaa myös tuo oma työnurkkaus muotoutua. Vielä pitäisi saada korkea keittiöjakkara tai vastaava työtuoliksi, kun silloin voin hyödyntää noiden lipastojen päälystää eikä mitään erillistä työpöytää tarvitse hankkia.



Kevättalven projektina on myös vihdoin luopuminen yhdestä paheesta, mikä on seurannut lapsuudesta saakka, eli tupakasta. Olen tehnyt lukuisia epäonnistuneita lopetusyrityksiä noilla nikotiinikorvikkeilla onnistumatta ja nyt hoidettiin avuksi sitten sähkötupakka. Saa nähdä miten eukon käy.

Jääkiekkoa on tullut myös käytyä katsomassa, niin nuorten MM-leijonien osalta, kun Jokereidenkin peliä ihmettelemässä. En ole mikään sen suurempi lätkäfani. MM-kiekkoa olen toki vuodet seurannut mutta erilaisista liiga-peleistä en ole kovin kiinnostunut ollut. Tuo uusi mieheni kuitenkin rakastaa Jokereita ja sitä kautta yritän myös itse kiinnostua toiselle hyvin tärkeästä asiasta:




Jotain kohtuullisia pakkaspäiviäkin on ollut ja silloin ulkoileminen on ollut mukavaa. Näihin pakkaskuviin on tämän kertainen blogi-päivitys päättää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti