Sävelmistä puheenollen sain eilen puhutettua nuorimman poikani kokeilemaan laulamista seurakunnan kuorossa. Alkuun kaveri oli vähän vastahakoinen, tuo seurakunnan kuoro kun ei ehkä urheilullisesta pojasta kuulosta kovin houkuttelevalta. Poika soittaa kuitenkin pianoa jo kolmatta vuotta musiikkiopistossa ja laulaa enkelimäisellä äänellä. No käytyään kokeilemassa oli kaveri innostunut ja nyt saa äiti odottaa kyynelten täyttämiä joululauluhetkiä, kun kuoro pääsee esiintymään.
Itse olen ollut jotenkin aivan uupunut ja lievästi sanottuna jopa masentunut. Syksy tekee tuon ilmiön minulle joka kerta. Lisäksi kun olen vielä sairastanut ja kuitenkin painellut töihin, ovat voimat lopulta aika vähissä. Nyt tulinkin sitten siihen tulokseen, että haen sairaslomaa, jotta jaksan olla kunnossa edes Pariisin matkallamme, jonne lähdemme perjantaina. No kolme päivää sairaslomaa sain, sekä antibiottikuurin, niillä pitäisi taas päästä tolpilleen.
Kohtaan elämässäni ja työssäni paljon hankalia asioita, kuten ihmisten surua, vihaa ja toivottomuutta. Jatkuva ymmärtäminen tuo hetkittäin tuon toivottomuuden tunteen myös itselleni, vaikka kuinka yrittäisin sen rajata pois muiden tunteina. Kantavana voimana koen kauniiden asioiden ympärille haalimisen. Puran ajatusvihkoon ulos kaikkea sitä ahdistusta, mitä mielen päälle kertyy ja luen kirjoja ja lehtiä joissa on kauniita ajatuksia. Viimeisimpiin kuuluu Paolo Coelhon : Elämä-kirjan ajatusten työstäminen.
Käsitöissä pitäisi aloittaa kauden mukaisesti sukka- ja lapassavotta. Hitaasti etenee nämä minulla, kun olen niitä jo niin monen vuoden aikana tehnyt. Töissä olen parit lapaset tehnyt, kotona saldona on vasta yhdet sukat, toiset on työn alla.
Päätin että kymmenen vuotta käyttämäni maanläheiset värit, kuten vihreä ja ruskea saavat pikkuhiljaa väistyä muiden värejen tieltä ja tälläinen värikaaos tuli sitten sukkiin.
Tein aiemmin valmiiksi nuo pellava-puuvillaiset patalaput, joista olikin muutama afrikankukka jo tuolla aiemmin:
Tämä viimeaikojen kiire ja uupumus ovat aiheuttaneet jonkun näköisen luovuuspulan. Sanonkin aina että luovuus syntyy siellä missä on aikaa ajatella. Jos tämä aika viedään pois on vaikea kehittää mitään uutta. Tämä tunne valtasi minut käsityökoulun tunnilla, kun piti kehittää painoprintti. Tiesin että istelläni on Pariisin takia vielä yksi koulukerta vähemmän kun muilla ja ensimmäisellä tunnilla en saanut mitään aikaiseksi. Kotona jonain niistä onnellisista pari tuntisista, joita minulla on ehkä yksi tai kaksi viikon aikana, jolloin ei tarvitse tehdä mitään, nappasin seinältä unen siepparin. Ajattelin että teen tästä painoprintin. Käsityökoulussa sitä viimeistellessä en ollut kovin tyytyväinen sen keskiosaan ja googleti kuvia unensieppareista, ja sieltähän se sitten löytyi.
Tästä tehtiin sitten kalvot, ja niistä lopulta uv-lampun avulla seula, jolla printti piti painaa.
Päätin ensin painaa tyynyliinat ja tämän uuden väri-ideologian avulla ostin pirteän keltaiset tyynyliinat, johon päätin tehdä oranssin printin:
Löysin sattumalta kotoa samaan aikaan aikoinaan Jotexilta tilaamani verhoot, jotka olivat pesussa haalistuneet kamalan näköisiksi. Pohdin että saisiko näistä printtaamalla vielä jotain vai onko tulevaisuus roskapöntössä. Lopputulos yllätti:
Verhoista tuli violetilla printillä aivan mahtavat, vielä kun nuo teipit otin pois. Haalistumat näytti siltä, kun ne olisivat tarkoituksella tehdyt. Näiden verhojen tuunaamista aion jatkaa seuraavalla kirjontajaksolla.
Kaksi vuorokautta siis enää Pariisiin. Boheemielämää kaksisteen vailla huolen häivää toivottavasti. Rakastan hetkiä, jolloin ei tarvitse elää kellon mukaan vaan mennä oman luontaisen rytminsä kanssa. Toivon matkalta paljon, saa jäädä nähtäväksi, iten se toteutuu. Lopuksi vielä eilinen aamuherätys; kissa ja koira, eidän ikuiset taisteluparit olivat hipsineet sänkyyni nukkumaan vierekkäin. Kissa jakeli vielä onnellisen näköisenä pusuja koiran korvaan:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti