torstai 13. lokakuuta 2016

Häät ja maailma hymyilee

Edellisestä tekstistä onkin vierähtänyt aikaa. Kesä kului häiden suunnittelussa ja järjestelyssä, sekä niin kotimaan kun ulkomaidenkin matkailussa. Häämatkan jälkeen haasteet alkoivat uuden työpaikan muodossa lastentarhanopettajana 4-5-vuotiaiden ryhmässä. Paljon on siis tapahtunut ja elämä on porskuttanut eteenpäin kolisten, ettei sinällään ihme, vaikka monikin asia on jäänyt vähemmälle siinä sivussa.

Ensimmäinen prosessi kesällä oli erotyön tekeminen pitkäaikaisesta työpaikastani. Viimeisiä käsitöitä lapsosille väsäilin, eikä kyyneleiltä vältytty hyvästien jättämisessäkään.




Virallinen hääpäivämme oli 1.7, heti viimeisen työpäiväni jälkeen, ja ne sisälsivät lähinnä maistraatissa käymisen kaason ja bestmanin kanssa. Tämän jälkeen vuorossa oli hääyön vietto, mikä tapahtui käytännön syistä Joensuussa, koska olimme seuraavaksi päiväksi luvanneet mennä serkkuni järjestämiin sikajuhliin Itä-Suomeen.







Reissu sujui mukavasti lukuunottamatta omaa leukaan osunutta kipinää ja sen mukana tuomaa palovammaa, sekä mieheni saamaa kyynerpäävammaa. Onhan tällaisilla kaupunkilaisilla aina riskinsä tuolla maaseudulla :)

Varsinaiset juhlat vaativat sitten suuremman panostuksen. 100 hengen juhlissakin on järjestäminen ruokineen, juomineen, bändeineen ja koristeineen. Halusin teemaväriksi turkoosin. Löysin juuri sellaisen puvun, kun olin haaveillutkin ja tämä värivalinta uloitettiin koskemaan sitten aivan kaikkea :)








Tilasin serkkuni tekemään kakutkin sävyyn sopivaksi:


Häät sujuivat täydellisesti ja tämän jälkeen vuorossa oli häämatka heti seuraavana päivänä. Suunnistimme ensin Prahaan:




Prahasta jatkoimme junalla Bratislavaan, missä kävin ihan ensimmäistä kertaa:





Ja Bratislavasta bussilla Budapestiin:





Reissukin meni hienosti, paljon nähtiin ja koettiin. Näistä kirjoittelen kuitenkin enemmän tuonne matkailublogin puolelle, kunhan ehdin.


No arki koitti häiden ja juhlien jälkeen ja pikkuhiljaa alkoi taas käsillä tekeminenkin kiinnostaa enemmän. Ilmoitauduin mosaiikkikurssille, jossa meillä oli pakollinen harjoitustyö, jotta oppisimme leikkaamaan laattoja oikein. Harjoitustyö on vielä kesken, mutta näin se etenee:



Pyysin appiukkoa aiemmin tekemään aiemmin puisia laatikoita itselleni ja nekin saivat vihdoin väriä pintaan. Yksi on tosin vielä maalaamatta. Parveke pääsi muutenkin syksyilmeeseensä:



Noille huopaisille satuhahmoilleni olen työstänyt vihdoin silmiä. Hieman naivistisia niistä tuli, kun en noin pieneen alustaan onnistu yksityiskohtaisempia ja tarkempia silmiä vaan tekemään:



Pikkuhiljaa päälystelen myös säilytyspurkkeja askarteluvälineille. Tässä on erilaisia lehtiä, joita voi käyttää korteissa yms. askarteluissa.

 Töihin päätin tehdä oman kassin, jossa nuo työvälineet kulkee eri työpisteiden välillä: eli perus kangaskassista kankaanpainannalla hieman satua elämään:

Ja mikä olisi syksy ilman pakollista sukkashow:ta




Toivottavasti inspiraatio ja aika riittää työstämään taas jotain uutta lähitulevaisuudessa :)


Kesän muistoja vaalien toivotan siis hyvää syksyä kaikille.